Matin uteliaisuus herää, ja saman tartunnan saa Liisakin. Ihmettä pitää mennä katsomaan, mutta ensin jahkataan sydäntalvi ja kevät. Juhannuksena lähdetään.
Juhani Aho sai vähän yli satasivuisen Rautatien valmiiksi vuoden 1884 alussa, ja romaani julkaistiin saman vuoden lopulla. Aho oli 23-vuotias ja kypsä läpimurtoon.
Matin ja Liisan elämysmatka moderniin sijoittuu Savoon. Miten kävisi Salossa?
Halikon takamailla asuvat Matti ja Liisa lähtevät Salon asemalle katsomaan rautapellistä tehtyä tietä ja ihmeellistä junaa. Se kulkee sähköllä niin, ettei paras ori rinnalla pitäisi, jos kilpaan kävisi.
Rautatien ja junan olemusta on pohdittu koko talvi. Sekatyömies Ville kertoo Matille menevänsä tienkorjuutyöhön rantaradalle. Eihän se korjaamatta kestä ajaa.
Lähtisikö Mattikin ratahommiin? Ei lähde, ei rupea Matti ruunun työhön.
Mutta katsomaan toki, katsomaan lähtevät Matti ja Liisa.
Ja mitä he asemalla näkevät? Kaksi kapeata rautakaistaletta, pölkkyjä poikkitelaisin. Toiselta puolelta, Meriniitystä, ihmiset loikkivat yli, vaikka Ville sanoi, että sakko siitä on, joka sitä kävelee.
Junakin on aikataulun mukaan tulossa.
– Puolen tunnin päästä on tässä...nyt pitäisi jo maksaa kyytiraha...
Matti ja Liisa ostavat piletit ja odottavat, mutta ei tulee junaa Salon rautatieasemalle. Tulee monenlaisia kuulutuksia, ja tulee linja-auto.
Matti ja Liisa palaavat Halikon takamaille, sateessa, läpimärkinä. Mitään eivät puhu, mutta ajattelevat:
– Ei ne meitä varten ole semmoiset...ei sekään rautatie...
Pakina julkaistu
Salon Seudun Sanomissa 16.10.2011
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti