Aivan auki

Syksy on tuonut tullessaan tuttujen tv-ohjelmien uudet tuotantokaudet. Studiossa istutaan uusilla tuoleilla, ja juontajan silmien ympärillä on vähemmän ryppyjä kuin keväällä. Tuotetiedot löytyvät ohjelman lopputeksteistä.

x x x

– Tervetuloa, hyvät katsojat. Tänään minulla on vieraana Suuri Taiteilija.
– Kiva olla täällä, taas.
– Niin, viimeksihän sinä kerroit vaikeasta rakennekynsien poistosta, mutta nyt aiot aukaista sielusi vaatekaapin peiliovet seljälleen.
– Kyllä. Olen aivan auki.
– Puhutaan ensin lapsuudesta. Sinulla on raskaita muistoja. Näit äitisi humalassa ja kuulit isäsi kiroavan.
– Totta. Se oli kamalaa. Tein aiheesta laulun ”Ei koskaan enää ikinä” uudelle levylleni, joka on juuri tullut kauppoihin.
– Mutta ei lapsuus vielä mitään. Koulussa sinua kiusattiin.
– Kyllä kiusattiin. Olin ylilahjakas. Opin samaan aikaan kertolaskun ja kärrynpyörän. Kirjoitin vaikeista kouluvuosistani romaanin ”Übermensch”, joka ilmestyi viime viikolla. Se on riipaiseva selviytymistarina.
– Kun sitten aikuistuit, olit pitkän aikaa eksyksissä ja etsit itseäsi.
– Aivan. Menin puistoon, enkä löytänyt enää kotiin. Käännyin väärään suuntaan. Se oli kauhea kokemus. Käsittelen sitä uudessa näytelmässäni ”Kausi hevonkuusikossa”.
– Myöhemmin avioiduit, ja vielä kahdesti.
– Pitää paikkansa. Minusta puolison pitää sekä tyydyttää että elättää, ainakin itsensä. Kummastakaan ei ollut kumpaankaan. Nyt olen huomannut, että selibaatti ja yksinäisyys ovat minun juttujani. Ovat olleet jo viikon.
– Rajua!
– Valmistelen aiheesta tanssiteosta, jonka nimi on ”Ihan itsekseni yksin vaan täällä maailmassa”.
– On hienoa, että avaudut kipupisteistäsi ja sielusi murtumista näin avoimesti. On niin paljon ihmisiä, joita tuska ja ahdistus vaivaavat.
– Who cares!

Pakina julkaistu

Salon Seudun Sanomissa 9.10.2011