Muuviton maaliskuu

Pakina julkaistu Salon Seudun Sanomissa 25.3.2018

Hyvää huomenta kaikille. On sunnuntaiaamu, ja olemme siirtyneet kesäaikaan. Erityiset terveiset sinne ensimmäisen maailmansodan aikaiseen Saksaan ja Englantiin. Ja jos viisareiden siirtoa pidettiin erinomaisena ideana Itävalta-Unkarissa, keitä me olemme sitä vastaan hangoittelemaan.
Ja sitten uutisiin. Niitä meillä on tänä aamuna kommentoimassa monialainen asiantuntija, joka on sekä Aaltopahvi-yliopiston professori että Hoobo-akademin kunniatohtori.

– Viikon kohu-uutinen on ollut se, että tunnettu ja arvostettu elokuvaohjaaja on kuvauksissa kohdellut näyttelijöitä huonosti. Mitä tästä pitäisi ajatella.
– Suomi on niin, niin ja vielä kerran niin kulttuurivihamielinen maa. Kun tehdään taidetta, tehdään taidetta, eikä lueta YK:n ihmisoikeusjulistusta.
– Mutta ei kai näyttelijällekään saa tehdä mitä vain?
– Ammatinvalintakysymys, siis ohjaajan. Jos ohjaajilla olisi toisessa kädessä käsikirjoitus ja toisessa käytöksen kultainen kirja, jäisi moni elokuva tekemättä. Vaikka toisaalta...
– Niin mitä?
– Toisaalta voisi olla hyvä, että jäisikin.

– Ulkomailta. Ja ei, nyt ei puhuta siitä, että Hesburger avaa Bulgariassa Hesbulger-ketjun, vaan Venäjän presidentinvaaleista. Vladimir Putin valittiin neljännelle kaudelle murskaavalla tuloksella. Voiko tätä verrata Suomen vaaleihin ja Sauli Niinistön menestykseen.
– Ei voi.
– Mutta Putin sai yli 70 prosenttia äänistä ja Niinistö yli 60 prosenttia. Onhan se nyt melkein sama.
– Ei ole.
– Sekä Venäjällä että Suomessa oli kahdeksan ehdokasta. Toiseksi tullut sai Venäjällä 13 prosenttia ja Suomessa 12 prosenttia äänistä. Sekin on melkein sama.
– Ei ole.
– Kun nyt kerran olette asiantuntijana sinnikkäästi eri mieltä kuin toimittaja, niin perustelkaa nyt edes vähän.
– Venäjällä tulos saatiin manipuloimalla vaalikampanjointia ja ehkä äänestystäkin. Suomalaisia ei tarvitse manipuloida. Me teemme sen itse.

– Ja lopuksi luomme katseen tulevaan. Ensi viikonloppuna on pääsiäinen ja alkaa huhtikuu. Mitä ajatuksia se herättää?
– Ainakin sen, että on hyvä, kun tanssikielto päättyy.
– Tanssikielto? Ei kai sellaista enää ole olemassa.
– On toki. Meillähän on menossa muuviton maaliskuu.

Kortin varassa

Kesän aikana en ole ehtinyt muiden työtehtävien takia 

uuri kirjoittaa pakinoita. Tässä kesän viimeinen.

Lähden lomalle ja palaan työhuoneeseen syyskuun alussa.

Tämä on julkaistu Salon Seudun Sanomissa 30.7.2017.

On kaksi vaaratilannetta, joissa viranomaiset kehottavat ihmisiä pysymään sisällä ja pitämään ikkunat kiinni: kaatopaikkapalo Turussa ja Putinin vierailu Savonlinnassa.
Savonlinna on kaupunki, joka on rakennettu jo yli viisisataa vuotta sitten oopperajuhlia varten pystytetyn Olavinlinnan ympärille, jotta oopperavierailla olisi katto päänsä päällä.

Suomen presidentinvaaleihin on aikaa viisi kuukautta. Kesän aikana on näkyvimmin tehty työtä sen ehdokkaan puolesta, joka ei ole ehdokas ensinkään.
Kannattajakorttien kerääminen toreilla Sauli Niinistön uudelleen valinnan tueksi on ehdokkaan kannalta parasta mahdollista kampanjointia. Hänen ei tarvitse itse osallistua lainkaan. Fanit hoitavat markkinoinnin.
Jo vuoden ehdokkaana ollut Matti Vanhanen yritti saada muita ehdokkaita ja ehdokasehdokkaita Salon kaupungintalolle keskustelemaan, mutta ketään ei oikein kiinnostanut.
Presidenttiys voi olla aika yksinäistä puuhaa, mutta niin voi olla ehdokkuuskin.

Kannattajakorttia täyttäessä pitää olla tarkka. Torilla on tarjolla Niinistön SN-kortti vai Sinistä tulevaisuutta tukeva SIN-kortti.
Sinänsä riski ei ole suuri, sillä kummankaan kupongin allekirjoittaminen ei sido mihinkään.
Uuden vaihtoehdon ja Sinisen tulevaisuuden myötä Suomen puolueettomuuspolitiikka on astunut pitkän askeleen eteenpäin. Vahvistamattoman huhun mukaan hallituksen tavoite on, että vaalikauden lopussa  yksikään ministereistä ei kuulu enää puolueeseen.

Niinistön kannattajakortit ovat käyneet hyvin kaupaksi. Moni on kumartunut piirtämään puumerkkiä, eikä ihme. Tasavallassa ei anneta kovin usein mahdollisuutta kumarrella julkisesti.
Innokkaimmat kannattajat eivät ole vähän aikaan vaihtaneet seinäkalenteriaan. He ovat ehdottaneet, että istuvalle presidentille pitäisi antaa jatkokausi poikkeuslailla niin kuin Urho Kekkoselle vuonna 1973.
Poikkeuslaista puhuminen on mieto versio sata vuotta vanhasta kuninkaan kaipuusta. Miksi ei mennä saman tien pidemmälle ja tehdä presidentin virasta perinnöllistä?
Presidentiltä itseltään ei kannata mennä kysymään asiasta. Kieltää vielä.
Oikeastaan Niinistö on jo jatkokaudella. Vuoden 2012 presidentinvaalien alla hän oli Salon Seudun Sanomien vaalikoneessa sitä mieltä, että neljä vuotta olisi hyvä yhden kauden mitta ja että kaksi kertaa kuusi vuotta on aivan liian pitkä pesti.

Ensi tammikuun presidentinvaalien kanssa samaan aikaa piti järjestää myös maakuntavaalit. Nyt niitä on siirretty eteenpäin. Harmi, sillä kisoissa pitäisi aina jakaa myös lohdutuspalkintoja.
Ei tullut presidenttiä, mutta tuli sentään maakuntavaltuutettu.

Hyvä naapuri

Se alkoi keväällä, kun olimme ensimmäistä kertaa mökillä. Oli aivan tavallinen rauhallinen sunnuntaiaamu. Olin tarkistanut linnunpöntöt, oikaissut laiturin, puhdistanut rännit, kaatanut pari kesällä pihaa pahasti varjostanutta puuta ja mietin, mitä tekisin iltapäivällä.
Silloin mereltä kuului kurkien huutoa, ja komea aura alkoi lähestyä rantaamme. Ihmettelin vähän, että onpa siinä muodostelman kärjessä iso lintu, mutta eihän se mikään kurki ollut, vaan riippuliitimellä lentävä mies, ja se laskeutui naapuritontille.

Kerroin asiasta vaimolle, mutta se sanoi, että näen näkyjä ja käski pyyhkiä hiet silmistä.

Pari päivää oli rauhallista, mutta sitten yhtenä utuisena aamuna näin, kuinka joku ui lahden yli. Vesi oli vielä aika kylmää, mutta uimarilla oli hurja vauhti päällä ja vielä painavan näköinen reppu selässä. Menin mökkiin kertomaan vaimolle, mutta hän se sanoi, että eihän tuollaisessa sumussa edes näe mitään.

Kurkistin verhojen raosta, ja sinne naapurin rantaan se uimari meni. Näytti riippuliitäjältä.

Kerran, kun istuimme löylyjen välissä saunan kuistilla, naapuritontilta kuului outoa murinaa. Nyt vaimokin kuuli, ja hiivimme yhdessä tonttien väliselle riukuaidalle. Ja mitä ihmettä! Mökkinaapuri painiskeli siellä tiikerinpentujen kanssa. Mistä tänne meidän rannalle on tiikereitä tullut?

Ovatpa söpöjä, sanoi vaimo vain, enkä tiedä vieläkään, tarkoittiko hän tiikereitä, paidatonta naapuria vai molempia.

Loppukesästä, kun olimme jo pakkaamassa tavaroita ja palailemassa kaupunkiin, tapasin naapurin aidalla.

- Sinulla on ollut värikäs kesä, minä sanoin.

- No juu. Tässä on ollut kaikenlaista. Mitä muuten tuumat, jos siirrän tätä aitaa vähän teidän puolellenne?

- Lasket varmaan leikkiä. Eihän sellaista tehdä Suomessa. Mutta jos vakavissasi kysyt, niin sanon, että ei.

- No, siirrän kuitenkin.

Jätin äijän puheet omaan arvoonsa, samaan piikkiin outojen harrastusten kanssa.

Nostin viimeisen nyssykän tavarasäiliöön, ja kurvasimme portista ulos. Taustapeilistä näin, kuinka naapuri irrotti aidantolppia.

Pakina julkaistu Salon Seudun Sanomissa 19.10.2014

Lisää tätä kirjassa Pakinalähetys