Tervetuloa valtioneuvoston joulukonserttiin, jonka tuotto käytetään lyhentämättömänä.
Ja jotta konsertin tuottavuus olisi mahdollisimman suuri, olemme
työmarkkinoiden urautuneille neuvottelijoille malliksi pidentäneet sitä
alusta, keskeltä ja lopusta.
Lapset on laitettu seimeen ja äidit osapäivätöihin, jos ei muuta, niin
laittamaan kystä kyllä. Sellainen varhaiskasvatus on yliresurssoitua,
jossa yksi lapsi nukkuu ja kaksi puolisoa valvoo.
Koska emme enää elä mono- vaan monikulttuurisessa Suomessa,
konsertissamme kuullaan stereofonisesti sekaisin sekä sakraalia että
sekulaaria materiaalia. Soittajat ovat paikoillaan, nuotit ovat
telineissään, ja laulajat nuottien vieressä.
Parhaiten maallista ja hengellistä perinnettä on yhdistänyt entinen
elinkeinoministeri Jyri Häkämies. Ensin hän vakoili hallituksessa kuin
pukin tärkein salainen alainen Torvinen ja siirtyi sen sen jälkeen kuin
viekkaat varkaat ja väärät valtijaat Elinkeinoelämän keskusliittoon.
Liikenneministeriön sektorilta jouluisen tervehdyksen tuo
tiehoitokuntien kuoro, solistinaan ministeri Merja Kyllönen. Numerona
heillä on Joulukirkkoon. Siinä hyväkuntoisen vanhusväestön mannekiini,
omalääkäriltä ajokortiin jatkoaikaa saanut Mökin Miina kaahaa kirkolle.
Matkalla näemme, kuinka lumi on peittänyt kukat laaksosesa ja kuinka
pienen mökin portailla on tyttökulta. Hän kutsuu varpusta, mutta
paikalle tuleekin Kiuru, Krista Kiuru, ja vaatii vanhasta talosta
energiatodistusta.
Joulu ei ole vain suomalaisten juhla. Kotimainen kuusi on ikivihanta
puu, mutta Italiassa sypressit tuoksuvat talvellakin. Siellä
miljoonääri, mediamoguli ja poliittinen aktiivi Silvio Berlusconi
ilmoitti pyrkivänsä takaisin pääministeriksi.
Berlusconin viime vuosiin mahtuu niin vero- kuin seksiskandaaleita, ja
niinpä heläytämmekin lopuksi Silvion joululaulun, jossa joulu joutui jo
rintoihinkin.
Pakina julkaistu Salon Seudun Sanomissa 16.12.2012
16.12.2012
10.12.2012
1.12.2012
2 runoa; verryttelyä
I
Pinnan alla alan epäröidä
en halua kulkea mihinkään yksin
mielikuvitus ei saa päästä irti
hetken ääni ja liike, maani hiipuu, armaani, maani
maaninen armaanimaaninen maani, armaani raamit
II
(rap)
Sori, sekosin tunteisiini
sekoitin veteen myrkkyä
avaa vain se tuliaisviini
sytytä kynttilä, herätä hämärä
näytän nyrkkiä, ole nyt järkevä
näytän nyrkkiä oikein läheltä
oikein läheltä näytät käärmeeltä
avataan myrkky, mikä hyvänsä
kumpikin näyttää kaiken pahansa
sytytä kynttilä, katso läheltä
kuinka rakkaus palaa
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)