Suhteellisuutta koronaan

Salossa on tänäisten tietojen mukaan tullut ilmi helmikuun alusta lähtien 128 koronatapausta. Oman huhtikuisen sairastamiseni jälkeen niitä on tullut noin 80, kahdeksan kuukauden aikana.

Koronan sairastaneita salolaisia on yli sata. Asukkaita laajassa kaupungissa on noin 52 000.

Kesä meni käytännössä koronatta, syksyllä tilanne on pahentunut Salossakin. Viimeisen kahden viikon ajalta tapauksia on kymmenkunta eli suunnilleen sen verran salolaisia on tällä hetkellä eristyksissä. He eivät tartuta ainakaan ketään kotinsa ulkopuolella.

Samalla kun yrittää pysyä itse ja pitää muut terveenä, kannattaa säilyttää suhteellisuuden taju. Näillä luvuilla on erittäin epätodennäköistä joutua Salossa läheiseen kontaktiin koronaa sairastavan kanssa. Ongelma tietysti on, että sairaus ei näy päälle.

Kaupungilla ei nyt kuitenkaan liiku koronaa levittävää rikollisjengiä, joka ei välitä muiden tai omasta terveydestään ja jolle pitäisi löytää sopivia rangaistuksia. Tällaistakin ilmaa verkkokeskusteluissa näyttää löyhähtävän, ehkä ihan vain läpällä.

Neljäs runokokoelma ilmestyy ensi vuonna

Seuraava, neljäs runokokoelmani  ilmestyy ensi vuonna.

Tähtäin on maalis-huhtikuussa, mutta tähänkin vaikuttaa korona. On tarkoitus järjestää ohjelmalliset julkkarit, joissa ainakin luetaan runoja, soitetaan ja lauletaan.

Vielä nimettömään teokseen tulee uuden materiaalin lisäksi parhaita ja paranneltuja paloja kolmesta aikaisemmasta kokoelmasta.

Puut, pientareen heinät, nousevat linnut,

korviaan kääntelevät hevoset,

kiinni paukahtava tuuletusikkuna, minäkin

ymmärrän jollain lailla ilmavirtojen liikkeet, sään muutoksen.

Karttasovellus opastaa tartuntapaikalle.

Huonetoverina huonekasvi,

tavallinen omalla erityisellä tavallaan.

Ensi kesänä haluan viettää kanssasi viime kesän, sateessa

puun alla rakastan sinua kaatamalla.

Maksan sotakorvaukset sotasaaliilla, pakomatkakulut matkavaluutalla.

(Huhtikuu 2020)

Paranemmeko koskaan

Pakina julkaistu Salon Seudun Sanomissa 31.10.2020

Edellisen postaukseni ilmoituksesta poiketen

julkaisen tämän omalla sivullani,

koska jutelma sisältää tavanomaista vähemmän fabulaa

 ja enemmän omakohtaisuutta.

Suomessa on ilmoitettu kahden viime viikon aikana 2 500 uutta koronatapausta. Päivittäisissä tilastoissa on sen verran klappia, että välillä tilanne näyttää pahenevan, välillä vähän paranevan.

Viikonlopun lähetessä tartuntojen kasvu näyttää Suomessa taittuneen.
Koronasta puhutaan kuin taloudesta, missä viesti ei aina avaudu yhdellä ajattelulla. Kun negatiivisen kasvun taittuminen hidastuu, ollaanko voiton puolella? Pitääkö olla pettynyt, jos heikoksi odotettu tulos ei täyttänyt odotuksia?

Koko maailmassa koronaan sairastuneita on kirjattu tänä vuonna jo noin 45 miljoonaa.
Suomessa testeillä on löytynyt viime talvesta lähtien vajaat 16 000 koronaan sairastunutta ihmistä. Testejä on tehty yli puolitoista miljoonaa kappaletta. Salossa testataan viikoittain satoja ihmisiä. Helmikuusta lähtien sairastuneita on löytynyt satakunta.

Suomalaisia on 5,5 miljoonaa. Onko 16 000 sairastunutta paljon?
Melkein sen verran ihmisiä oli seitsemän vuotta sitten katsomassa Cheekiä Salon iltatorilla. Se oli paljon. Biitti ja vokaaliosuudet kuuluivat torin ulkopuolellekin, joten altistuneitakin oli vähintään satoja.

Näin Cheekin Salon torilla, ja olen myös yksi 16 000 suomalaisesta, joilla on ollut intiimi suhde koronaan. Olen ollut vapusta lähtien terve – ainakin koronasta, ja muutenkin, sillä mikä tahansa omituisuus on nyt uutta normaalia.

Tilastointia ja uutisointia seuratessa tuntuu silti, että me emme parane koskaan.
Uudet sairastuneet lätkäistään vanhojen päälle, ja luku vain kasvaa. Koronan ulkopuolisessa maailmassa tällaista laskentatapaa ei voi käyttää kuin kitaroista ja taskuliinoista. Niistä ei luovuta, mutta montakohan sataa paria sukkia laatikossa muka olisi, jos laskisin mukaan kaikki aikuisiällä ostamani.

En vähättele koronan vaarallisuutta. Siihen myös kuollaan. En usko siihenkään, että suurilla luvuilla halutaan pelotella. ”Korkeintaan 4 000 suomalaista sairastaa koronaa” ei nyt vain ole yhtä dramaattista kuin ”Suomessa on ilmoitettu 16 000 koronatapausta”.

Dramatiikka on kuitenkin laimentunut viime kevättalvesta, kun seurasimme tapahtumia kotisohvalla tartuntatautiviranomaisen määräyksestä. Silloin arvioitiin, että ainakin miljoona suomalaista sairastuu. Keskussairaaloiden pihoille tuotiin kylmäkontteja.
Tietämys ja ymmärrys ovat kasvaneet. Altistuneita varoitetaan ja ohjataan karanteenin. Tartuntaketjuja selvitetään. Järjestelmä toimii.

Mitä tämän jälkeen? Mitä tapahtuu, kun immuniteetti laajenee sairastamalla ja rokote on kaikkien saatavilla?

Seuranta jatkuu tiedotusvälineissä. Lasketaan viikkoja ja kuukausia viimeisestä suomalaisesta koronatartunnasta.

Muistopäiviä riittää: sata päivää ilman koronaa, vuosi koronasta, korona tuli Suomeen kymmenen vuotta sitten. Salon kaupunki valmistelee aiheesta liputusohjesäännön.

Valtion koronavelan maksamiseksi kansalaisille myydään pienoismalleja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen eteen pystytetystä patsaasta, jossa hoitaja työntää puikkoa altistuneen nenään.