Fasaanin suusta

Pakina julkaistu Salon Seudun Sanomissa 27.10.2019

Tämä on taas niitä syksyjä, kun isännällä on asiaa, ja hän julkaisee kirjan. Se tuskin on jäänyt keneltäkään huomaamatta.
Kun olen vain fasaani, en tiedä, mitä isännästä ja hänen yhteiskunnallisista näkemyksistään ihmisten maailmassa ajatellaan, mutta hän saa aina kaiken julkisuuden, minkä haluaa ja vähän ylikin.
Tällä viikolla isäntä esitteli kirjaansa Helsingissä, ja ympärillä oli enemmän nimikirjoituksen pyytäjiä kuin samana päivänä Joensuussa käyneellä Kuntaliiton toimitusjohtajalla Minna Karhusella tai Satakunnassa piipahtaneella kokoomuksen puheenjohtajalla Petteri Orpolla.
Merkittävästä teoksesta on kysymys, sillä Helsingin Sanomatkin kävi täällä kaukana maalla haastattelemassa isäntää. Jutussa puhuttiin Åminnen kartanosta. Niin pitääkin. Me elämme Ruotsin aikaa.

Viihdymme isännän kanssa hyvin samassa pihapiirissä.
Minä ja muut urokset olemme näyttävää sakkia, ja me erotumme hyvin suomalaisessa harmaudessa. Katsokaa vaikka, kuinka pääni hohtaa syysauringossa ja miten pyrstö pyyhkii puista pudonneita lehtiä.
Välillä isäntä pysähtyy katselemaan, kun tepastelen nurmikolla edes takaisin nokka koholla ja kaulan seppele pörheänä.
Nauran äänetöntä fasaanin naurua, kun mietin, mahtaako hän hoksata, ketä minä yritän matkia.

Kirjoja ilmestyy muutaman vuoden välein, mutta joka syksy tänne tulee vieraita aseet mukana. Vähän meitä ihmetyttää, sillä kaikki näyttävät olevan ainakin sen verran varoissaan, että pystyisivät ostamaan ruokansa kaupasta.
Jokainen lähtee vuorollaan, ei siinä mitään. Silti kummastelen joka syksy, kun ruudin savu on hälventynyt, että miten tässä näin kävi. Sitähän se isäntäkin kysyy kirjassaan.
No, nokkelimmat selviytyvät aina. Sen olen täällä kartanossa oppinut.

En tiedä, millaista elämää isäntä elää, kun ei ole täällä. Sen verran kuitenkin olen ymmärtänyt, että hänellä on esimerkiksi koteja monessa maassa, ja joka kodissa on kuntosali.
Mies, jolla on paljon kaikkea, näkee myös asioita, joita on liikaa. Suomessa verot ovat liian korkeita, ja työmarkkinajärjestöillä on liikaa valtaa.
Pienissä fasaanin aivoissani on ajatellut, että eipä tuo kurjuus ole isännän vaurastumista haitannut, mutta mitäpä minä näistä ymmärrän.

On minullakin sentään aihetta ylpeyteen, lajini edustajana.
Vaikka isäntä on tunnettu henkilö, ja täälläkin käy hienoja vieraita, meidät tunnetaan naapurustossa, ja meistä puhutaan enemmän kuin hänestä.

Minä eläin

Pakina julkaistu Salon Seudun Sanomissa 20.10.2019

Kuntaliitoksista huolimatta maailma jakautuu edelleen kolmeen kuntaan: kivikuntaan, kasvikuntaan ja eläinkuntaan.
Yhdellä i:llä tuunattu otsikko viittaa ensimmäiseen. Kaksi muuta ovat keskiössä, kun ilmastonmuutosta vastaan taistellaan syömällä.
Mutta palataan siihen myöhemmin, sillä eläimistä puhutaan muutenkin kuin ruokana.

Erään menestyvän suomalaisen jalkapalloilijan innoittamana on viime aikoina listattu urheilijoita, joiden sukunimi tarkoittaa eläintä. Näitähän on, esimerkiksi Myyrä, Mäkäräinen ja Kontio.
Eläimiä löytyy eduskunnastakin. SDP:tä edustavat linnut Harakka ja Kiuru, Molemmat ovat ministereitä, ja jälkimmäinen ilmoitti tällä viikolla, että kuu Kiurusta soteen.
Kokoomuksella on oma Kiurunsa. Keskustan ryhmässä uivat Kalmari ja Lohi, ja hyönteismaailmaa puolustaa Kemppi.
Salon kaupunginvaltuustossa eläinnimistöä edustaa vain Leivonen. Lähelle pääsevät perussuomalaisten Hirvimäki, kokoomuksen Karhulahti ja Hyttinen sekä keskustan Huittinen, mutta eläimistöön heitä ei voi laskea.

Jalkapallon miesten Euroopan mestaruuskilpailujen karsinnoissa Suomessa ollaan erityisen toiveikkaita. Joko nyt lyhyeksi leikatulla nurmella laiduntaville urosnisäkkäille avautuisi paikka arvokisoissa?
Suomalaisten jalkapallointo ei ole ihme, sillä lajilla on eri versioineen meillä pitkä perinteet. Tukholman olympialaisissa vuonna 1912 Suomi pelasi omalla joukkueella, vaikka oli suuriruhtinaskuntana osa suurta Venäjää. Oman aikansa huuhkajien pelipaitoja koristi leijona. Venäjän vaakunaeläin oli jo silloin kotka, tarkemmin sanottuna sen kaksipäinen mutaatio.
Ensimmäinen futikseen liittyvä maininta löytyy jo Kalevalasta, jossa Väinämöinen voittaa Joukahaisen suopotkupallossa.
Jalkapallo opettaa myös, että eläimiäkään ei kannata lokeroida ensivaikutelman perusteella. Pukki voi olla sekä kaalimaan vartija että maalin vartijan harmina.

Tällä viikolla on puhuttu myös naudoista, kun Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan omistama ravintolayritys päätti poistaa naudanlihan menuistaan.
Hyvä, että puhutaan. Akateemisen maailman kuuluukin tuoda asioita yhteiskunnalliseen keskusteluun.
Nauta on onttosarvinen kasvissyöjä, jolla on hauskan nimisiä sisäelimiä, sellaisia kuin pötsi, satakerta ja verkkomaha. Mutta mitä muuta opittiin? Ainakin se, että ihminen on syntipukkeja haettaessa todella heikoilla. Mitä mahdollisuuksia meillä on, kun lehmienkin hiilijalanjälki on uhkaavan suuri, vaikka ne kävelevät varpaillaan.

Veden varassa

Pakina julkaistu Salon Seudun Sanomissa 6.10.2019

Salon kaupungin suunnitelma yhtiöittää vesihuoltonsa on herättänyt monia kysymyksiä. Ja niihinhän pitää vastata nopeasti ennen kuin kukaan ehtii pestä käsiään.
Kannettu vesi ei Kairossa pysy niin kuin vanhassa egyptiläisessä sananlaskussa sanotaan, mutta pysyykö se vuotavassa kassassa? Entä jos kaikki ei menekään putkeen? Jakaako vesiyhtiö juhlapäivinään ilmaisia ämpäreitä?

Kaupunginjohtaja markkinoi yhtiöittämistä siltana, jolla pahasti sukeltava kaupunki pääsee yli pahimmasta tilinpidon alijäämästä. Miten silta-metafora toimii tässä yhteydessä?
– Hyvin toimii. Jos on vettä, tarvitaan silta, jolla päästään yli synkän virran.

Tiivistäen tehdään niin, että kaupunki lainaa yhtiölle rahat, jolla yhtiö ostaa kaupungilta vesijohdot, ja sillä tavalla kaupunki kuittaa alijäämäänsä ja kaupungin kassaa virtaa korkoja ja osinkoja yhtiöltä, jonka se omistaa ja joka on sille velkaa. Mitä tällaisesta suunnitelmasta pitäisi ajatella?
– Se on vedenpitävä, tippaakaan kehumatta.

Voiko vesilaitoksen yhtiöittäminen aiheuttaa poliittista erimielisyyttä?
– Ei. Toisaalta yhtiö on yhteiskunnan omistuksessa, mikä miellyttää vasemmistoa, ja toisaalta osakeyhtiön vedessä ei ole niin pahaa sosialismin sivumakua, etteikö se maistuisi pesukestävälle porvarille. Kritiikkiä varmasti kuullaan, ja joku yrittää vesittää koko uudistusta, mutta kun projekti on saatu läpi, on toinen ääni vesikellossa. Tällaiset uudistukset aiheuttavat aina myös painetta, mutta kyllä pumppu kestää.

Voiko vesiyhtiömallia käyttää kaupungin muissa palveluissa.
– Kyllä voi. Urheilupaikoista uimahallissa harjoitetaan jo nyt vesiliiketoimintaa, ja vesi on vanhin voitehista myös laduilla. Seuraavaksi paikallisliikenne siirtyy vesibusseihin. Synnytyssairaalaa Salossa ei enää ole, mutta päiväkodeissa pitää varoa, ettei lapsi mene pesuveden mukana.

Voiko veden hinta nousta?
– Aluksi hinta kelluu. Myöhemmin se voi nousta, mutta kuluttajan kukkarossa korotus on kuin pisara meressä. Pohjavedellä on pohjahinta, mutta hinnalle voidaan laittaa myös vesikatto. Ja kannattaa muistaa, että vaikka hinta olisi suolainen, vesi on makeaa.