Kaksi runoa väkivallasta

Kaksi runoa väkivallasta esikoiskokoelmastani Joku raapii oveani, Enostone 2006. 

KUNNIA

Tyttö ei totellut

ei tehnyt mitä pyysin

ennen kuin sanoin

että nyt kyllä kuolet

sen se teki, hyvä tyttö

PAHAN AKSELI

Ammuin siviilejä

kuulemma

kun niitä ampuu tarpeeksi monta

kuolee varmasti joku terroristi

tai joku josta olisi tullut terroristi

tai joku joka tunsi terroristin

ja aina joku jää henkiin ja hän muistaa minut

ja hänestä tulee terroristi

Säevarastostani löysin tällaiset rivit: 
Umpimielisessä talossa
salainen poliisi julkisin varoin,
hymyilen, annan itsestäni
avoimen kuvan.
Otetaan siitä osa: salainen poliisi julkisin varoin.
Talonkin voi ottaa mukaan, mutta ei suoraan umpimielisenä. Jos vaikka ikkunoiden kaihtimet olisivat kiinni.
Varastosta löytyy myös rivi, jossa on leikitty muiston ja muistion samankaltaisuudella: 
Olet minulle muistio vain.
Tähän yhteyteen poimin Ensimmäiset rivit -bloggauksen kolmannen sirpaleen: 
Olet liehuva, olet tyyni, olet etäinen itäinen.
Saavuttamattomasta rakkaudestako on kysymys? Vai menetystä?



          Suljetut kaihtimet
pelkkää lumetta.
          Niiden takaa seuraan jokaista
liikettäsi, tointasi,
          salainen poliisi julkisin varoin.

Olet liehuva, olet tyyni, olet etäinen itäinen.
          Olet minulle muistio vain.



Miten runo muuttuu, kun muuttaa hieman säejakoa ja jättää välimerkit pois. Esimerkiksi näin:

Suljetut kaihtimet
pelkkää lumetta
niiden takaa
seuraan jokaista
     liikettäsi
          tointasi
salainen poliisi julkisin varoin


olet liehuva
olet tyyni
olet etäinen itäinen
olet minulle muistio vain

Jatkan nyt edellisen bloggauksen ensimmäisen runon kehittelyä.
Runon minä kertoi menettäneensä otteen ajasta. Jos ei ole tässä ajassa, missä on? Onko siirtynyt ajasta iäisyteen niin kuin sanonta kuuluu?
Jatketaan kehittelyä. Lisätään pari vanhempaa riviä. Tuodaan runon minä tähän hetkeen, kirjoittamisen ja lukemisen hetkeen. (jatkuu...)

Pudotin ajan.
Minulle puhutaan.
Elän siis vielä.

Ensimmäiset rivit

Nämä ovat vuoden 2010 ensimmäiset rivit.
Kysynpä itseltäni, miten runoni syntyvät. Tai oikeammin: miten ne teen.
"Tuuli vei kuistilta hatun" -kokoelman runossa "Ruohonleikkaaja" (jota ei muuten ole sisällysluettelossa) kirjoitan näin: "Kirjoitan rivit silmilläni pilviin,/teen.//Koneen ja ihmisen ero: ihminen toimii aina."
Runoilija siis makaa laiskana, laskee pilviä ja väittää tekevänsä työtä? Ei, vaan runoilija on töissä aina. Hän on ihminen, ei kone. Teki hän mitä hyvänsä, osa aivoista kerää materiaalia runoja varten. (Runoutta tai runoilmaisua koskeva termi "poeettinen" tulee kreikan kielen sanasta "poiesis", "tekeminen".) Siitä materiaalista - äänistä, kuvista, kirjaimista, sanoista, lauseista - runoilija kokoaa runonsa.
Tässä muutamia rivejä, jotka sellaisinaan tai joiden osat saattavat olla tulevien runojen ensimmäisiä, siltoja säkeistöjen välillä tai loppuja. Ehkä ne ovat samaa runoa. En tiedä vielä, kirjoitin ne vasta muistiin, luetteloksi. Runo on vielä tekemättä.


1.
Pudotin ajan.

2.
Ajattelen kuluja.

3.
Olet liehuva, olet tyyni, olet etäinen itäinen.

4.
Kuu laulaa, kai, luu liikkuu, kai, kuu kiikkuu, kai, laulu kaikuu, kuu keikkuu, kai, kiikun kuussa luu suussa, kai, kaluan, ainakin haluan.

5.
Palavat sillat, poltettu maa.