Tartu mikkiin

Kaikki seminaareihin edes joskus osallistuneet tietävät, kuinka tärkeä on äänentoisto. Jokainen puhuja naputtelee vuorollaan mikrofonia ja kysyy, että kuuluuks tää, ja aina joku takarivistä vastaa, että kuuluu, mutta ei häiritse.
     Tällä viikolla opimme, että häirintä onkin eturivin asia.
     Etupenkissä istunut kansanedustaja Mauri Pekkarinen ponkaisi Laukaassa lavalle, kun ei kuullut, mitä Kuntaliiton edustaja Kristina Wikberg sanoi.
     – Mihin sinä, Mauri, ryntäät? kysyi Pekkarisen vieruskaveri, ja skandaali oli valmis.

x x x

     Pekkarisesta tuli vanha herra, joka haluaa käydä kiinni naisten rintoihin, vaikka hän yritti vain olla avuksi. Wikbergin mikrofoni oli kiinnitetty liian alas, eikä se ottanut ääntä.
     – Vähän hain siinä, mitä sanaa käyttäisin, selitti Pekkarinen ja päätti hakemisen jälkeen sanoa ryntäitä, vaikka tarkoitti mikrofonia.
     Hyvä sana olisi myös ollut jakku, sillä siinä mikrofoni oli kiinni.

x x x

    Tiedotusvälineet (SSS  mukaan lukien), ovat ilakoineet Pekkarisen rynnäspuheilla täysin rinnoin, vaikka Pekkarisella oli sanottavaa myös EU:n huippukokouksen päätöksistä. Niitäkin hän tosin kommentoi fyysisin metaforin: muskelit ja riskit kasvavat.
     Pekkarisen kömmähdys ei ole poliittinen ongelma. Se ei ole myöskään henkilökohtainen ongelma, eikä kyse ole häirinnästä.
     Koko kohun aiheutti tekninen vempain: liian pieni mikrofoni. Seksuaaliväritteistä tilannetta ei olisi syntynyt, jos käytössä olisi ollut kunnon kova kapula, jota olisi voinut puristaa vaikka kaksin käsin.

Pakina julkaistu

Salon Seudun Sanomissa 30.10.2011

Liikennetiedote

Entä jos moottoritielle tapetut eläimet heräisivät

kaikki

entä jos vain ajaisin ohi ja sinä huiskuttaisit  paperiperuukki päässä

portilla

entä jos vauhti vain kiihtyisi ja kiihtyisi eikä tie loppuisi koskaan

silti

Rantarautatie

Rovasti ja pappilan pehtori kertovat Matille Lapinlahden kirkolle vedetystä rautatiestä, ja seikkailu alkaa.
Matin uteliaisuus herää, ja saman tartunnan saa Liisakin. Ihmettä pitää mennä katsomaan, mutta ensin jahkataan sydäntalvi ja kevät. Juhannuksena lähdetään.
Juhani Aho sai vähän yli satasivuisen Rautatien valmiiksi vuoden 1884 alussa, ja romaani julkaistiin saman vuoden lopulla. Aho oli 23-vuotias ja kypsä läpimurtoon.
Matin ja Liisan elämysmatka moderniin sijoittuu Savoon. Miten kävisi Salossa?
Halikon takamailla asuvat Matti ja Liisa lähtevät Salon asemalle katsomaan rautapellistä tehtyä tietä ja ihmeellistä junaa. Se kulkee sähköllä niin, ettei paras ori rinnalla pitäisi, jos kilpaan kävisi.
Rautatien ja junan olemusta on pohdittu koko talvi. Sekatyömies Ville kertoo Matille menevänsä tienkorjuutyöhön rantaradalle. Eihän se korjaamatta kestä ajaa.
Lähtisikö Mattikin ratahommiin? Ei lähde, ei rupea Matti ruunun työhön.
Mutta katsomaan toki, katsomaan lähtevät Matti ja Liisa.
Ja mitä he asemalla näkevät? Kaksi kapeata rautakaistaletta, pölkkyjä poikkitelaisin. Toiselta puolelta, Meriniitystä, ihmiset loikkivat yli, vaikka Ville sanoi, että sakko siitä on, joka sitä kävelee.
Junakin on aikataulun mukaan tulossa.
– Puolen tunnin päästä on tässä...nyt pitäisi jo maksaa kyytiraha...
Matti ja Liisa ostavat piletit ja odottavat, mutta ei tulee junaa Salon rautatieasemalle. Tulee monenlaisia kuulutuksia, ja tulee linja-auto.
Matti ja Liisa palaavat Halikon takamaille, sateessa, läpimärkinä. Mitään eivät puhu, mutta ajattelevat:
– Ei ne meitä varten ole semmoiset...ei sekään rautatie...

Pakina julkaistu

Salon Seudun Sanomissa 16.10.2011 

Aivan auki

Syksy on tuonut tullessaan tuttujen tv-ohjelmien uudet tuotantokaudet. Studiossa istutaan uusilla tuoleilla, ja juontajan silmien ympärillä on vähemmän ryppyjä kuin keväällä. Tuotetiedot löytyvät ohjelman lopputeksteistä.

x x x

– Tervetuloa, hyvät katsojat. Tänään minulla on vieraana Suuri Taiteilija.
– Kiva olla täällä, taas.
– Niin, viimeksihän sinä kerroit vaikeasta rakennekynsien poistosta, mutta nyt aiot aukaista sielusi vaatekaapin peiliovet seljälleen.
– Kyllä. Olen aivan auki.
– Puhutaan ensin lapsuudesta. Sinulla on raskaita muistoja. Näit äitisi humalassa ja kuulit isäsi kiroavan.
– Totta. Se oli kamalaa. Tein aiheesta laulun ”Ei koskaan enää ikinä” uudelle levylleni, joka on juuri tullut kauppoihin.
– Mutta ei lapsuus vielä mitään. Koulussa sinua kiusattiin.
– Kyllä kiusattiin. Olin ylilahjakas. Opin samaan aikaan kertolaskun ja kärrynpyörän. Kirjoitin vaikeista kouluvuosistani romaanin ”Übermensch”, joka ilmestyi viime viikolla. Se on riipaiseva selviytymistarina.
– Kun sitten aikuistuit, olit pitkän aikaa eksyksissä ja etsit itseäsi.
– Aivan. Menin puistoon, enkä löytänyt enää kotiin. Käännyin väärään suuntaan. Se oli kauhea kokemus. Käsittelen sitä uudessa näytelmässäni ”Kausi hevonkuusikossa”.
– Myöhemmin avioiduit, ja vielä kahdesti.
– Pitää paikkansa. Minusta puolison pitää sekä tyydyttää että elättää, ainakin itsensä. Kummastakaan ei ollut kumpaankaan. Nyt olen huomannut, että selibaatti ja yksinäisyys ovat minun juttujani. Ovat olleet jo viikon.
– Rajua!
– Valmistelen aiheesta tanssiteosta, jonka nimi on ”Ihan itsekseni yksin vaan täällä maailmassa”.
– On hienoa, että avaudut kipupisteistäsi ja sielusi murtumista näin avoimesti. On niin paljon ihmisiä, joita tuska ja ahdistus vaivaavat.
– Who cares!

Pakina julkaistu

Salon Seudun Sanomissa 9.10.2011

Loppujen lopuksi

Tämä on todennäköisesti viimeinen raporttini täältä Salosta. Taskulamppuni paristo vetää viimeisiään, ja lyijykynäni on lyhentynyt kirjoituskelvottomaksi. Verkkovirtaa tai muuta uutta tekniikkaa en ole käyttänyt enää pitkään aikaa. Kohta sähkö kuitenkin loppuu.
Olen odottanut täällä jo vuosikausia Ison Median laskuun uutista Ison Tehtaan lopettamisesta. Merkit ovat olleet ilmassa niin kauan kuin minä muistan, ja minä muistan hyvin ja paljon ja sellaistakin, jota ei ole tapahtunut.
Tällä viikolla Isosta Tehtaasta ilmoitettiin, että sen rooli arvioidaan uudelleen pitkällä tähtäimellä. Rooli? Kaikki on siis pelkkää teatteria. Tähtäin? Iso Tehdas on tähtäimessä, ja kohta lasahtaa.
Kysyin Ison Tehtaan Isolta Johtajalta, että nytkö tehdas suljetaan. Hän sanoi, että ei, ja niinpä raportoinkin teille, että kyllä varmaan kohta suljetaan.
Tavoitin myös Ison Tehtaan Luottamusmiehen, joka sanoi, että ei kannata surra sellaista, mitä ei vielä tiedä. Mutta minä tiedän ja sanon, että kyllä kannattaisi surra.
Täällä oli markkinat ja markkinoilla arvaamattoman korkea maailmanpyörä. Menin sen kyytiin, ja sehän oli kuin talous: noustiin ylös, tultiin alas, noustiin ylös, tultiin alas ja sinne myös lopulta jäätiin, pohjalle.
Markkinoilla ihmiset istuivat kahvilla, söivät lettuja ja nauroivat. Pitää varmaan painaa uutiset isommilla kirjaimilla, jotta ymmärtäisivät olla nauramatta. Vaikka toisin väitetään, itku auttaa markkinoilla.
Rakkaat lukijat, päätän raporttini tähän. Kaikki on lopussa, ainakin minä.

Pakina julkaistu

Salon Seudun Sanomissa 2.1.2011