25.3.2018

Muuviton maaliskuu

Pakina julkaistu Salon Seudun Sanomissa 25.3.2018

Hyvää huomenta kaikille. On sunnuntaiaamu, ja olemme siirtyneet kesäaikaan. Erityiset terveiset sinne ensimmäisen maailmansodan aikaiseen Saksaan ja Englantiin. Ja jos viisareiden siirtoa pidettiin erinomaisena ideana Itävalta-Unkarissa, keitä me olemme sitä vastaan hangoittelemaan.
Ja sitten uutisiin. Niitä meillä on tänä aamuna kommentoimassa monialainen asiantuntija, joka on sekä Aaltopahvi-yliopiston professori että Hoobo-akademin kunniatohtori.

– Viikon kohu-uutinen on ollut se, että tunnettu ja arvostettu elokuvaohjaaja on kuvauksissa kohdellut näyttelijöitä huonosti. Mitä tästä pitäisi ajatella.
– Suomi on niin, niin ja vielä kerran niin kulttuurivihamielinen maa. Kun tehdään taidetta, tehdään taidetta, eikä lueta YK:n ihmisoikeusjulistusta.
– Mutta ei kai näyttelijällekään saa tehdä mitä vain?
– Ammatinvalintakysymys, siis ohjaajan. Jos ohjaajilla olisi toisessa kädessä käsikirjoitus ja toisessa käytöksen kultainen kirja, jäisi moni elokuva tekemättä. Vaikka toisaalta...
– Niin mitä?
– Toisaalta voisi olla hyvä, että jäisikin.

– Ulkomailta. Ja ei, nyt ei puhuta siitä, että Hesburger avaa Bulgariassa Hesbulger-ketjun, vaan Venäjän presidentinvaaleista. Vladimir Putin valittiin neljännelle kaudelle murskaavalla tuloksella. Voiko tätä verrata Suomen vaaleihin ja Sauli Niinistön menestykseen.
– Ei voi.
– Mutta Putin sai yli 70 prosenttia äänistä ja Niinistö yli 60 prosenttia. Onhan se nyt melkein sama.
– Ei ole.
– Sekä Venäjällä että Suomessa oli kahdeksan ehdokasta. Toiseksi tullut sai Venäjällä 13 prosenttia ja Suomessa 12 prosenttia äänistä. Sekin on melkein sama.
– Ei ole.
– Kun nyt kerran olette asiantuntijana sinnikkäästi eri mieltä kuin toimittaja, niin perustelkaa nyt edes vähän.
– Venäjällä tulos saatiin manipuloimalla vaalikampanjointia ja ehkä äänestystäkin. Suomalaisia ei tarvitse manipuloida. Me teemme sen itse.

– Ja lopuksi luomme katseen tulevaan. Ensi viikonloppuna on pääsiäinen ja alkaa huhtikuu. Mitä ajatuksia se herättää?
– Ainakin sen, että on hyvä, kun tanssikielto päättyy.
– Tanssikielto? Ei kai sellaista enää ole olemassa.
– On toki. Meillähän on menossa muuviton maaliskuu.

Ei kommentteja: