Pakina julkaistu Salon Seudun Sanomissa 29.7.2018
Tällä viikolla julkaistun tutkimuksen mukaan lähes kaikki suomalaiset ovat sitä mieltä, että Ruotsista töitä etsimään lähteneen isoisän kotikylällä ja perheen nykyisellä kesämökkipaikkakunnalla täytyy säilyttää palvelut.
Suomalaisista 70 prosenttia on pakkautunut taajamiin, ja osuus vain kasvaa. Samaan aikaan 80 prosenttia on sitä mieltä, että koko maa on pidettävä asuttuna, ja valtion tehtävä on huolehtia, että näin tapahtuu.
Kysely tehtiin kesäkuun puolivälissä, kun ihmiset odottivat juhannusta. Jos sama kysely tehtäisiin tammikuussa, moni miettisi, kannattaako Suomessa asua ensinkään.
Oikeastaan Suomen asuttuna pitäminen ei ole mahdoton tehtävä.
Salo on väkiluvun vähenemisestä huolimatta edelleen noin prosentti Suomesta. Palvelut ovat vielä kunnossa, ja virallisen iskulauseen mukaan Salo on joka päivä parempi.
Otetaan siis mallia Salosta ja pyritään siihen, että asukastiheys on koko maassa tasaisesti sama kuin Salossa nyt. Sillä taataan kohtuulliset palvelut kaikille.
Tarvitaan vain kaksi asiaa.
Ensimmäinen on väestön pakkosiirto, mutta siihen enemmistö tuntuu olevan valmis. Muita yhtä tehokkaita keinoja valtiolla ei ole vaikuttaa siihen, missä ihmiset asuvat.
Toiseksi Suomeen tarvitaan jonkin verran lisää suomalaisia. Laajan ja harvaan asutun Salon asukastiheys saavutetaan, kun Suomessa on yhdeksän miljoonaa ihmistä.
Pääministeri Juha Sipilän kesäpartakin otti kantaa tulokseen, mutta ei ilmoittanut, mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä.
Tuskin kuitenkaan kovin radikaaleihin, kun jo kesäpartakin jakoi mielipiteitä kaksijalkaisten elitloppetissa Suomi Areenassa.
Kesäparran kasvattaminen on kovin sovinnaista. Entä jos Sipilällä olisi ollut harteille ulottuva kesätukka tai hän olisi ajellut päänsä paljaaksi? Pääministeriä on karvoihin katsominen, ja parta on hyvä keino kohentaa imagoa, sillä se ei kasva pahoille.
Suuri syy siihen, että kaupungit kasvavat ja maaseutu tyhjenee, on työ. Sitä pitää tehdä, ja helpoimmin se onnistuu siellä, missä työtä on.
Uuteen Seelantiin asti ei tarvitse mennä, vaikka siellä muuan yritys kokeilikin nelipäiväistä työviikkoa niin, että työaikaa lyhennettiin, mutta palkkaa ei laskettu. Työntekijät olivat tyytyväisiä, työt sujuivat aiempaa paremmin, ja rahastojen, testamenttien ja kuolinpesien kanssa askaroivan firman perustajakin oli tyytyväinen.
Idea tuntuu aluksi hyvältä, mutta stressiä tuosta vain aiheutuisi, jos on tähän asti tottunut tekemään neljän päivän työt viidessä päivässä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti