"Tulkaa sisään! Käykää peremmälle!"
Teimme työtä käskettyä. Huoneessa kauppias kätteli meidät ja kysyi, mitä asiaa vierailla oli.
Menimme suoraan asiaan: "No kun meillä on sota."
Kaupppias pudisteli päätään ja sanoi: "Tulitte väärään paikkaan. En halua olla missään tekemisissä sodan kanssa."
"Mitäs nyt tehdään?" me ihmettelimme.
"Tarkentakaa hieman toiveitanne", neuvoi kauppias.
Mietimme hetken. "Meillä on konflikti", ehdotimme.
"Miettikääpä vielä", ehdotti kauppias.
Mietimme.
"Meillä on tilanne."
"Millainen tilanne?"
"Meillä on kriisi."
"Hyvä. Miten voin auttaa?" kysyi kauppias.
"Tarvitsemme aseita."
"Olen pahoillani, mutta taisitte sittenkin tulla väärään paikkaan. Ei minulla ole aseita."
Osasimme jo miettiä käskemättäkin. "Tarvitsemme taisteluvälinemateriaalia."
"Sitä kyllä löytyy", sanoi kauppias. "Kenelle materiaali on tarkoitettu?"
"Sotilaille."
"Anteeksi?" ihmetteli kauppias ja ilmehti siihen malliin, että meidän piti taas miettiä ennen kuin sanoimme mitään.
Hetki siinä meni, mutta sitten ehdotimme: "Erikoisjoukoille."
"Erikoisjoukoille löytyy vaikka mitä. Paljonko laitetaan?" kysyi kauppias.
Annoimme ostoslistamme. Kauppias lukaisi sen läpi ja sanoi: "Pojat hoitavat lastaamisen. Me voisimme mennä vaikka syömään."
Iltapäivällä tavarat olivat autossa, ja lähdimme ajamaan kotiinpäin. Kajautimme yhteislaulun:
"Jäähyväiset aseille, joilla elämää tuhotaan! Tervetuloa taisteluvälinemateriaali, jolla kriisitilanteita hallitaan."
Pakina julkaistu Salon Seudun Sanomissa 8.3.2015
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti