Martti Häikiö kirjoitti sunnuntaina (4.6.2015) Helsingin Sanomien mielipideosastolla siitä, kuinka kunnallispolitiikkaa opettaa sovinnontekoon. Hän otti osaa konsensuskeskusteluun, joka alkoi, kun pääministeri Alexander Stubb piti suomalaista konsensuspyrkimystä pahana.
Häikiön mukaan kaikkien puolueiden olemassaolo perustuu kunnallispolitiikkaan: puolueiden jäsenet kuuluvat
kunnissa toimiviin perusyhdistyksiin, ja kunnalliset lauta- ja johtokuntapaikat sitovat ja motivoivat jäseniä kansanvaltaiseen toimintaan.
Näin eduskuntavaalivuonna näkee, miten järjestöjen paikallisia aktiiveja tarvitaan vaalityöhön, vaikka vaalit ovat valtakunnalliset. Parhaimmillaan vaalityön kiihkeys kantaa niin, että aktiivi saa uutta intoa toimia paikallispolitiikassa tai politiikkaan saadaan peräti mukaan uusia ihmisiä. Pahimmillaan vaalityöläisten uurastus nostaa eduskuntaan vain omasta itsestään kiinnostuneen ehdokkaan, joka viis veisaa kotikaupunkinsa asioista.
Kunnallispolitiikassa parasta on, että siinä ei ole oppositiota. Hallitus- ja lautakuntapaikat jaetaan vaalituloksen mukaan. Valtakunnan politiikassa ongelmalliseksi koettu sateenkaarihallitus on arkipäivää kunnissa, missä hallitustason päätöksiäkin tehdään äänestämällä, eikä se vahingoita ketään.
Suurin osa päätöksistä syntyy yksimielisesti, mutta silloin, kun ei olla samaa mieltä, äänestetään, ja sen jälkeen tehdään enemmistön tahdon mukaan. Ja mennään eteenpäin.
Valtakunnan politiikkaan pitäisi edetä kunnallisten luottamustehtävien ja paikallisen järjestötyön kautta. Siellä syntyy ymmärrys politiikan luonteesta ja mahdollisuuksista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti