Pakina julkaistu Salon Seudun Sanomissa 21.10.2018
Antti, sinä olet usein antanut ymmärtää, että Juha toimii mielestäsi väärin. Minkälainen keskusteluyhteys teillä oikein on? Puhutteko te toisillenne, ja mikä tärkeintä, kuunteletteko toisianne?
– Minusta Juha ei kuuntele. Kyllä hänelle puhua saa, ja hän kyllä vastaa, mutta jotenkin minusta tuntuu, että kanssakäyminen ei ole aitoa. Ehkä julkisia kohtaamisia vähän jäykistää se, että pitää pyytää puheenvuoroa ja teititellä, vaikka tuttuja ollaankin.
Entä sinä, Juha, miten sinä kuvailisit teidän kanssakäymistänne?
– Onhan tämä ollut mielenkiintoista, mutta ei helppoa. Mehän tulemme niin erilaisista taustoista. Minä olen insinööri ja työllistävä yrittäjä ja Antti lakimies ja ammattiyhdistysjyrä. Kyllä siinä sovittelemista on ollut. Mutta silti minua kyllä harmittaa se, että sanon minä mitä vain, niin Antti asettuu aina ikään kuin oppositioon.
Teillä on nyt selvästi jokin solmu, jota ette saa auki tai ongelma, jota ette saa ratkaistua tai kivi, joka pitäisi vieräyttää sydämeltä. Mikähän se on? Aloita sinä, Juha.
– No kun minä en ole ollenkaan varma, että tunteeko Antti minua kohtaan samoin kuin minä tunnen itseäni kohtaan. Minähän olen sentään suomalaisen politiikan ykkösmies ja vaikutusvaltaisin päättäjä. Minusta silloin pitäisi uskoa, mitä minä sanon. Muuten viskaan kakkaralla tai kumautan nuijalla.
Siinä Juha nyt antoi ymmärtää, että sinä, Antti, et oikein arvostaisi häntä. Mitä sinä ajattelet asiasta?
– Noinhan se juuri on, että uhkailuun siirrytään aikaa helposti. Kävellään presidentinlinnaan tai lennetään Kultarantaan, jos eivät asiat mene niin kuin itse haluaa. Onhan tämä suhde nyt aivan epätasa-arvoinen. Jos Juha sanoo jotain, niin ajatellaan, että siinä puhuu hallitus ja koko Suomi. Jos minä avaan suuni, niin oppositio taas vain räksyttää. Ei kasvava gallup-kannatuskaan loputtomiin riitä motivoimaan. Tämän viikon tiedonantokeskustelun jälkeen Juha tuli luokseni, ja me vähän puristelimme siinä toisiamme. Sellaista läheisyyttä kaipaisin enemmän.
Antti ja Juha, Juha ja Antti, te olette edistyneet oikein hyvin. Teidän suhteenne vastoinkäymiset ovat aika tyypillisiä teidän asemassanne oleville ihmisille. Minä en olisi niistä lainkaan huolissani, ja kun nyt olen kuunnellut teitä, tuntuu siltä, että ette tekään ole.
En näen estettä sille, että te ette voisi ensi keväänä vaalien jälkeen muodostaa oikein hyvää ja tiivistä suhdetta. Neljä vuotta on näissä olosuhteissa huikea saavutus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti