Kolumni julkaistu Journalisti-lehdessä 8.9.2017
Millaisena sinä haluat minut, kysyi uutinen.
Kuivana, kiitos, minä vastasin. Kuivana ja tyynenä. Sellaisena minä sinusta pidän ja sellaisena minä sinut haluan, niin kuluttajana kuin tekijänä. Maailma muuttuu, mutta minä haluan, että sinä mietit kaksi kertaa ennen kuin muutat tapaasi kertoa sen muuttumisesta. Alatyylisyys ja yliampuvuus eivät ole sinun tyyliäsi.
Kun Turun keskustassa tapahtuu kauheita, sinä kerrot parin päivän perästä, että epäilty puukottaja on vangittu. Et sano, että terroristimurhaaja, vaikka sinua lukeva peruskiihkeä poliitikko haukkuu sinua asiallisuutesi takia vääristelijäksi.
Sinun ei tarvitse kertoa, miten minun pitäisi ajatella, vaan antaa ainekset omalle ajattelulle. Rakkaat sukulaisesi analyysit voivat analysoida ja kommentit kommentoida. Nekin tietävät, että ilman sinua niillä ei ole polttoainetta.
Sinun ei tarvitse kertoa minulle, että tapahtumat ovat järkyttäviä. Riittää, kun kerrot, mitä tapahtuu ja annat minun järkyttyä ilman ohjeistusta – jos olen järkyttyäkseni.
Koska rakastan sinua, uskallan esittää muutaman moitteen. Ei siitä, mitä kerrot, vaan siitä, miten sen teet.
Olen esimerkiksi täysin kyllästynyt siihen, kuinka usein kuvaat tilannetta täysin pysähtyneeksi. Pysähdyksissä joko ollaan tai ei olla. Yhtä lailla on hassua sanoa, että piharakennus tuhoutui tulipalossa täysin. Tuhoutuminen on totaalista ilman adverbejakin. Miltä naapurin vaja näyttäisi, jos se olisi tuhoutunut vain vähän?
Sinun ei myöskään tarvitse arvioida minun puolestani, toimiiko haastateltavasi työssään pyyteettömästi. Sen voin päätellä itse, kunhan ensin kuulen, mitä sinä hänestä kerrot.
Uskon, että sinua itseäsikin nolottaa, kun luet valtavuuksista, huikeuksista ja mykistävyyksistä. Niin kuin silloin, kun hihkuit kaljanmyynnin vapautuvan rajusti.
Nämä eivät ole pelkkiä kauneusvirheitä, makuasioita tai tyylikysymyksiä. Ne eivät korosta tai painota viestin ydintä, vaan päinvastoin hämärtävät sitä. Ne tuhlaavat asiakkaan aikaa ja ne ohjaavat lukijan, kuulijan ja katselijan ajattelua ennen kuin hän on saanut tietää, mitä oikeastaan on tapahtunut. Pahimmillaan ne muuttavat vakavan asian vitsiksi.
Mediatutkija, professori Charlie Beckett kävi keväällä Ylen seminaarissa kertomassa, että valemedia on parasta, mitä journalismille on tapahtunut vuosiin. Miksi näin? Siksi, että se pakottaa toimittajat kuuntelemaan ihmisiä nykyistä enemmän ja tekemään juttunsa yleisölle. Valemedian myötä myös roska erottuu paremmin laadusta. Kuulostaa hyvältä.
Beckettin mielestä perinteisen median pitää muodostaa entistä parempi tunneside yleisöönsä. Ylen jutun mukaan tärkeää asiaa koskevan uutisen pitäisi koukuttaa kuin kissavideo.
Rakas uutinen, ole nyt varovainen. Sinun pitäisi samalla herättää tunteita ja miettiä, tarvitsetko kieleesi edes kovin monta tunteita mukanaan uittavaa adjektiivia. Pyöreä ja kantikas ovat yksiselitteisiä laatusanoja, mutta jo värien kanssa kannattaa olla varovainen. Useimmiten todellisuus on harmaa, joskus jopa järkyttävän harmaa.
Kuivana, kiitos, minä vastasin. Kuivana ja tyynenä. Sellaisena minä sinusta pidän ja sellaisena minä sinut haluan, niin kuluttajana kuin tekijänä. Maailma muuttuu, mutta minä haluan, että sinä mietit kaksi kertaa ennen kuin muutat tapaasi kertoa sen muuttumisesta. Alatyylisyys ja yliampuvuus eivät ole sinun tyyliäsi.
Kun Turun keskustassa tapahtuu kauheita, sinä kerrot parin päivän perästä, että epäilty puukottaja on vangittu. Et sano, että terroristimurhaaja, vaikka sinua lukeva peruskiihkeä poliitikko haukkuu sinua asiallisuutesi takia vääristelijäksi.
Sinun ei tarvitse kertoa, miten minun pitäisi ajatella, vaan antaa ainekset omalle ajattelulle. Rakkaat sukulaisesi analyysit voivat analysoida ja kommentit kommentoida. Nekin tietävät, että ilman sinua niillä ei ole polttoainetta.
Sinun ei tarvitse kertoa minulle, että tapahtumat ovat järkyttäviä. Riittää, kun kerrot, mitä tapahtuu ja annat minun järkyttyä ilman ohjeistusta – jos olen järkyttyäkseni.
Koska rakastan sinua, uskallan esittää muutaman moitteen. Ei siitä, mitä kerrot, vaan siitä, miten sen teet.
Olen esimerkiksi täysin kyllästynyt siihen, kuinka usein kuvaat tilannetta täysin pysähtyneeksi. Pysähdyksissä joko ollaan tai ei olla. Yhtä lailla on hassua sanoa, että piharakennus tuhoutui tulipalossa täysin. Tuhoutuminen on totaalista ilman adverbejakin. Miltä naapurin vaja näyttäisi, jos se olisi tuhoutunut vain vähän?
Sinun ei myöskään tarvitse arvioida minun puolestani, toimiiko haastateltavasi työssään pyyteettömästi. Sen voin päätellä itse, kunhan ensin kuulen, mitä sinä hänestä kerrot.
Uskon, että sinua itseäsikin nolottaa, kun luet valtavuuksista, huikeuksista ja mykistävyyksistä. Niin kuin silloin, kun hihkuit kaljanmyynnin vapautuvan rajusti.
Nämä eivät ole pelkkiä kauneusvirheitä, makuasioita tai tyylikysymyksiä. Ne eivät korosta tai painota viestin ydintä, vaan päinvastoin hämärtävät sitä. Ne tuhlaavat asiakkaan aikaa ja ne ohjaavat lukijan, kuulijan ja katselijan ajattelua ennen kuin hän on saanut tietää, mitä oikeastaan on tapahtunut. Pahimmillaan ne muuttavat vakavan asian vitsiksi.
Mediatutkija, professori Charlie Beckett kävi keväällä Ylen seminaarissa kertomassa, että valemedia on parasta, mitä journalismille on tapahtunut vuosiin. Miksi näin? Siksi, että se pakottaa toimittajat kuuntelemaan ihmisiä nykyistä enemmän ja tekemään juttunsa yleisölle. Valemedian myötä myös roska erottuu paremmin laadusta. Kuulostaa hyvältä.
Beckettin mielestä perinteisen median pitää muodostaa entistä parempi tunneside yleisöönsä. Ylen jutun mukaan tärkeää asiaa koskevan uutisen pitäisi koukuttaa kuin kissavideo.
Rakas uutinen, ole nyt varovainen. Sinun pitäisi samalla herättää tunteita ja miettiä, tarvitsetko kieleesi edes kovin monta tunteita mukanaan uittavaa adjektiivia. Pyöreä ja kantikas ovat yksiselitteisiä laatusanoja, mutta jo värien kanssa kannattaa olla varovainen. Useimmiten todellisuus on harmaa, joskus jopa järkyttävän harmaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti