Varastoija vai varas?

Runoni syntyvät harvoin niin, että istun alas ja kirjoitan runon. Oikeastaan ne eivät synny koskaan niin. Vaikka yhdeltä istumalta syntynyt runo näyttäisi valmiilta, siirrän sen aineistovarastoon odottamaan jatkokäsittelyä.

     Aineistovarastoni on pitkä tekstidokumentti, jossa on rivejä, sieltä täältä poimittuja, löydettyjä ja itse keksittyjä.

     Tässä varastonäyte:

…

Tie siirrettiin paikoiltaan ja tarvittiin uusi silta

Kirjailija muistuttaa ihmistä kuin kuvanveistäjä patsasta

Pitää ehtiä ajoissa hautausmaalle

Kukat kumartuvat portaiden ylle

Ikkunassa on siniristilippu

Pienessä huoneessa oli pimeää

Tein yöllä uuden ikkunan, aamulla hämmästyin valon määrää

Moottori puhuu

Sarana puhuu

Ilmapatja puhuu

Pinnan alla sukeltaja alkaa epäröidä

Enkä halunnut kulkea mihinkään yksin jotta mielikuvitus ei olisi päässyt irti

…

     Kun alan tehdä runoa, mielessä on jokin teema, kuva, tapahtuma, tunnelma; jotain, johon sopivia rivejä kerään varaston hyllyltä. Yhdistelen, muokkaan, täydennän, ja niin runo valmistuu.

     Esimerkiksi uusimmasta kokoelmastani löytyy  jälkiä murtuneesta ranteestani annetusta lääkärinlausunnosta, 30 vuotta sitten sanomalehteen kirjoittamastani syntymäpäivähaastettelusta, kaupunkilaisten luontosuhteesta tehdystä kyselytutkimuksesta, dadan manifesteista ja Mustanaamio-lehdestä.

     Kokoelmani valmistuttua aloin epäillä itseäni vilpistä: olenko varas,  jolla on varasto?

     Kokoelma tuli painosta juuri Turun kirjamessujen alla. Poimin kokoelmasta muutamia runoja blogiini, jonka linkitin facebookiin. Tarkoitus oli tietysti saada ihmiset kiinnostumaan kirjasta.

Testasin myös, miten hakukone löytää blogissani olevat uudet runot. Otin rivin, syötin sen hakukenttään ja painoin enteriä. Tekstiä löytyi – mutta ensimmäisenä ruudulla ei suinkaan ollut minun runoni, vaan kirja-arvostelu tuoreehkosta romaanista. Arvostelun muistin lukeneeni, romaania en.

     Runossa on rivejä varastostani, ja varastoon ne ovat päätyneet eri lähteistä. Lause, jolla hakukone löysi toisen kirjoittaman tekstin, ei ole lähtöisn ko. tekstistä. Osa lauseista kuitenkin on arvostelusta, päivänselvästi.

     Runo on elänyt kokoelman käsikirjoituksen edetessä. Kokoelmassa oleva runo on kovalla kädellä karsittu ja yhdistetty kahdesta runosta. On käynyt niin, että toisistaan irrotetut lauseet ovat runoprosessin kuluessa päätyneet uudelleen yhteen, kirjoittajan huomaamatta. Kyse ei ole plagioinnista, mutta palasiksi purettuna runossa on selvästi tunnistettavia lainoja.
     Kun huomasin tapahtuneen, iski paniikki.

     Ehdin jo ehdottaa kustantajalle, että kokoelmaa ei panna jakeluun, vaan siitä otetaan uusi painos, josta runo poistetaan.

     Olin samantien myös yhteydessä sekä kirja-arvion kirjoittajaan että kirjailijaan. Kummankin tavoitin viikonlopun aikana, eikä kumpikaan pannut pahakseen runon julkaisemista. Hyvä runo, sanoi kirjailija. Löydän omasta tekstistäni suorempia ja pidempiä lainoja opiskelijoiden garduista, sanoi kriitikko.
     Siellä se runo edelleen on; osana runosarjaa, paikallaan kokonaisuudessa, teoksena ja osana teosta.